Muuttotunnelmia muistipolilta

Geriatria on lääketieteen erikoisala, joka keskittyy ikääntyneiden kokonaisvaltaiseen hoitoon ja hyvinvointiin. Blogissa Kouvolan geriatrisen poliklinikan yhteydessä toimivan muistipoliklinikan sairaanhoitaja Johanna Niskanen jakaa yksikön tunnelmia Ratamokeskukseen muuton koittaessa.
Paljon tyhjiä kansioita, paperia, kirjoja, esineitä, muistoja. Kaikki on käytävä läpi, kun valmistaudumme muuttamaan Ratamokeskukseen.
Geriatrin työhuone tyhjenee Marjoniemessä.
Geriatrinen poliklinikka on toiminut nykyisissä tiloissa Kouvolan Marjoniemessä melkein kymmenen vuoden ajan. Entinen sotilassairaala on monelle potilaalle tuttu, sillä rakennuksessa on oltu itse hoidossa tai käyty katsomassa läheistä. Rakennus on valmistunut 1950-luvulla ja kuuluu Kouvolan katukuvaan.
Olemme toimineet hieman erillään muusta Kymsoten vastaanottotoiminnasta, kuitenkin aivan Marjoniemen terveysaseman vieressä. Meille tulee potilaita muun muassa muistitutkimuksiin koko pohjoisen Kymenlaakson alueelta.
Marjoniemen odotustilan keinutuoli jää odottamaan uusia käyttäjiä.
Muutto ja toiminnan suunnittelu Ratamokeskuksessa on suuri muutos työyhteisöllemme. Olemme pieni yksikkö: meitä on kolme sairaanhoitajaa, kolme lääkäriä ja lisäksi yksi palvelusihteeri. Muistikoordinaattoreita on neljä. He tekevät kotikäyntejä asiakkaiden luona ja tulevat myös käyttämään Ratamokeskuksen työtiloja. Muuton myötä tulemme olemaan osa isompaa työyhteisöä, mikä on uusi ja totuttelemista vaativa tilanne.
Ratamokeskuksessa tulee toimimaan paljon palveluja saman katon alla, ja tästä varmasti tulevat hyötymään sekä me ammattilaiset että tietysti asiakkaat. Vastaanotolta voi potilaan tarvittaessa ohjata suoraan samassa rakennuksessa näytteenottoon, sydänfilmiin tai päivystykseen. Muiden vastaanottojen henkilökunnan kanssa yhteistoimintaa tulee olemaan aivan eri tavalla kuin aikaisemmin.
Sairaanhoitaja Tuire Seppälä puhelintyössä muuttopuuhien lomassa.
Hieman haikein mielin hyvästelemme Marjoniemen. Kuitenkin on hyvin ainutlaatuista päästä suunnittelemaan uusia tiloja ja työskentelemään aivan uudessa sote-rakennuksessa. Ihan kaikkea emme tule entisistä tiloista kaipaamaan. Vanhan rakennuksen lämmönsäätelyssä on toivomisen varaa: kesällä hikoillaan ja talvella on viileämpää, lisävaatettakin tarvitaan. 🙂
Pian tavataan Ratamossa, toisessa kerroksessa! Terveisin geriatrisen poliklinikan henkilökunta.
Ratamokeskus kevätauringossa. Kuvat: Johanna Niskanen.