Siirry pääsisältöön

Kymenlaakson keskussairaalan uuden sädehoitoyksikön sisätyöt luovutusvaiheessa

Uutiset
Avara tyhjä tila, jonka takaseinustalla vesipiste lavuaareineen.

Kymenlaakson keskussairaalan laajennukseen ja peruskorjaukseen kuuluva sädehoitoyksikkö on edennyt uuteen vaiheeseen. Carea-Sairaalat Oy on tänään 20.5.2020 vastaanottanut 1. vaiheen sisäpuoliset työt Rakennusliike Kalevi Suntio Oy:ltä.

– Sisäpuoliset työt vastaanotettiin vähäisin virhe- ja puutelistoin. Havaitut virheet ja puutteet saadaan korjattua ennen varsinaisen sädehoitolaitteiston asennuksen alkua. Kohteessa on tietoisesti jätetty sisätöitä osin tekemättä johtuen tulevista laiteasennuksista. Näitä ovat esimerkiksi alakattojen lopullinen sulkeminen ja tietyt ovilistoitukset, projektijohtaja Kai Heiskanen kertoo.

Uuden sädehoitoyksikön rakentaminen Kymenlaakson keskussairaalan eteläpäädyssä aloitettiin maaliskuussa 2019. Alun louhintavaihe ja sen haastavuus aiheuttivat neljän kuukauden viiveen aikatauluun. Louhinnan jälkeen rakennustyöt ovat sujuneet hyvin eikä aikatauluun ei ole tarvinnut tehdä muutoksia. Seuraavaksi urakoitsija jatkaa ulkopuolisia töitä, joiden on arvioitu valmistuvan heinäkuun loppuun mennessä.

Varsinaisten sädehoitolaitteiden asennus alkaa kesäkuun puolivälissä. Uudessa sädehoitoyksikössä voidaan hoitaa nykyisen yhden laitteen sijaan kahdella sädehoitolaitteella, mikä turvaa kaikkien Kymenlaakson syöpäpotilaiden sädehoidot.

– Ensimmäiset potilaat otetaan ensimmäiseen sädehoitotilaan syyskuussa ja toiseen lokakuussa, mikäli asennukset sujuvat ennakkosuunnitelmien mukaisesti, Heiskanen kertoo.

Vanhat tilat eli vanha ”bunkkeri” oheistiloineen peruskorjataan ja yhdistetään uuteen laajennusosaan. Kymenlaakson keskussairaalan sädehoitoyksikön laajennuksen ja peruskorjauksen arvioidaan olevan kokonaisuudessaan valmiina huhtikuussa 2021. Uuden sädehoitoyksikön budjetti on noin kahdeksan miljoonaa euroa, josta puolet on laitekustannuksia.

Sädehoitoyksikön suuri katto, taustalla vahvasti erottuvat pilvet.

Stiina Kiiveri

Viestintäpäällikkö

040 489 8493

stiina.kiiveri@kymenhva.fi